Rahulan koulusta tuli Rahula-talo
Norolan nuorisoseura ry/Rahulan kylätoimikunta hankki Mikkelin kaupungilta entisen Rahulan koulun kiinteistön maa-alueineen. Kaupan myötä Rahulan koulu muutti nimensä Rahula-taloksi. Osa Rahula-talon tiloista vuokrattiin yrityksille toimitilaksi, suurin osa tiloista jäi yhteiseen käyttöön.
Rahula-talolle valmistui kevään 2020 aikana tila juhlien, kuten syntymäpäivien, häiden tai vaikkapa rippijuhlien paikaksi. Tapahtumien käytössä on myös keittiö laitteineen. Tilojen henkilömäärä on 45. Juhlatilaan voi tehdä varauksia Rahula-talon verkkosivujen kautta!
Koulun muuttaminen kylätaloksi tapahtui Leader-hankkeen tuella. Hanke sisälsi myös merkittävän määrän talkootyötä. Hankkeen etenemisestä voi lukea hankkeen blogissa.
Hankkeeseen liittyviä lehtijuttuja
(osa L-S:n maksumuurin takana)
- Koulu meni, mutta koulu jäi (L-S 26.6.2019)
- Mikkeli myy koulun kyläläisille sadalla eurolla (L-S 18.6.2019)
- Mikkelissä lakkautettu Rahulan koulu hiljeni, mutta herää uudelleen eloon kylätalona (L-S 1.3.2020)
Uusi tilavarausjärjestelmä
Norolan nuorisoseura ry haki avustusta Veej’jakajalta tilavarausjärjestelmän luomiseksi. Koodari tekee meille räätälöidyn tilavarausjärjestelmän eli jatkossa Rahula-taloa sekä maamiesseurantaloa voi varata verkkokaupan kautta.
Saimme nyt hyväksynnän Veej’jakajalta sekä ELY-keskukselta ja nyt uusi verkkokauppa tilavarauksille ja astioille on toimintavalmis!
Tulemme siirtämään lähiaikoina kaikki varaukset tämän kautta tapahtuvaksi.